Kuuluuko tähän sairauteen se kieroutunut ajattelu siitä että vaikka muut näkee mut laihana niin jotenkin ajattelen itse etten todellisuudessa ole. Siis että olen oikeasti läski ja haluan laihtua niin että olen "oikeasti" siinä pisteessä minkä muut luulee näkevänsä nyt?
Siis kun minusta tuntuu välillä niin typerälle se ajatus syömishäiriöstä koska en ole todellisuudessa laiha. Näytän laihalle, vaa'an mukaan olen laiha, bmi:n mukaan olen laiha, mutta en oikeasti. Jotenkin vaan huijaan noita kaikkia sen aikaa että olen oikeasti se mitä kaikki näkee jo nyt.
Nyt kirjoitettuna niin joo... taidan tietää vastauksen ihan itsekin.
Tänä aamuna on ahdistanut ja ollut tosi ristiriitaiset fiilikset. Tällä viikolla paino tippunut 2,8kg. Siitä osa tietenkin nesteitä paaston takia.
Koko viikko siis mennyt todella pienillä kaloreilla ja niistäkin suurin osa tullut tuoremehusta, piimästä ja kahvinmaidoista.
Olen odottanut perjantaita koska olin antanut itselleni luvan syödä tänään kunnolla sillä olen menossa kotiseudulleni tapaamaan vanhoja kavereita ja tarkoitus olisi tietenkin nautiskella vähän viiniä ja alkoholi ja syömättömyys on minulle kyllä aika ehdoton ei. Mutta, nyt kun on perjantai ja pitäisi syödä niin en saakkaan oikein mitään alas. Vähän kaurapuuroa ja yhden aamupalakeksin söin ja hirveä ahdistus iski.
Tää koko ajatuksenjuoksu on niin häiriintynyttä. Siis mietin että jos syön niin kontrolli lähtee ja lihon illaksi takaisin aloituspainoon ja ihmiset kotona tuijottavat että "mikä hiton syömishäiriö, toihan on läski." Silti samaan aikaan mietin mitä puen päälle ettei kukaan kommentoi laihtumista. Koska en oikeasti siis ole laiha.
Ei helvetti. Täähän on ihan pimeetä. Tuntuu ihan loogiselle mun pään sisällä, mutta nyt kun kirjotan nää ajatukset ylös niin mähän oon ihan saatanan sekasin!
ps. menkat tulee edelleen. Ne vois kyllä mun puolesta jo loppua.
torstai 29. tammikuuta 2015
29.1.
Pitäis vissiin päivittää.
Vähän kiireistä ollu koulun kanssa enkä oo ehtiny ilmottamaan itestäni, mutta kaikki suht ok.
Maanantaina oli lääkäri ja sain labravastaukset kokeista joita otettiin rytmihäiriöiden jälkeen. Kaikki oli suht ok. Hb ja valkosolut pikkusen alakantissa, mutta ei mitenkään huolestuttavasti. Lääkäri antoi luvan jatkaa urheilua sillä ehdolla että syön. Juu, tietenkin...
Tiistaina olin psykologilla ja aloitin siis hoitosuhteen syömishäiriön takia. Sain lähetteen ravitsemusterapeutille ja käskettiin alkaa kirjoittaa ruokapäiväkirjaa, vaikka olinkin itse sitä mieltä ettei se ole hyvä idea. Mitä enemmän syömistä mietin ja etenkin jos joudun joka gramman kirjottamaan ylös ja näyttämään jollekin ventovieraalle ihmiselle, niin en varmaan syö enää ollenkaan. Ei auta, pakko laittaa joka suupala ylös. Eipä tuu paljon suuhun mitään laitettua.
Koko viikon kalorit alle 500. Söin sunnuntaina ja oikeastaan koko viikonlopun jopa melkein hyvin. Tai siis lämmintä ruokaa ja lisäksi aamupalat ja dippailin kurkkuja ja porkkanoita ja siis oikeasti minulle tosi hyvin.
Sunnuntai iltana iski sitten ahdistus ja maanantai ja tiistai meni pelkällä vissyllä ja kahvilla. Keskiviikkoiltana söin skyr rahkan, 3 bellvita breakfastkeksiä ja porkkanan. Tänään skyr rahka ja yksi aamupalakeksi.
Kaikki tavoitevaatteet menee päälle. Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi riittää. Mutta kun ei riitä.
Olen yrittänyt miettiä syitä tähän, mutta en keksi yhtään. Tää lähti lapasesta sillon kun kaikki tuntu kaatuvan ympäriltä. Parisuhde meni päin helvettiä, auto hajos, kouluun en päässyt, tentit jäi tekemättä, rahaa ei ollu jne. Oli helppo paeta tähän. En jaksanu stressata mitään muuta kun pää täytty kaloreista ja liikkumisesta.
Nyt kaikki on kuitenki hyvin. Ei tän enää pitäis olla näin tärkeetä.
Oon myös miettiny et mitä sit kun saavutan sen tavotteen? Riittääkö se? Tuskin.
Kaikki toivo on nyt siinä psykologissa ja ravintoterapeutissa.Vaikka eihän ne ihmeitä tee, kai sen pitää lähtee minusta. Pitää haluta tosissaan parantua. Ja pitää oikeasti kohdata se ahdistus.
Eikä siinä, kyllä mä haluan parantua. Sit kun oon ensi tarpeeks laiha.
Vähän kiireistä ollu koulun kanssa enkä oo ehtiny ilmottamaan itestäni, mutta kaikki suht ok.
Maanantaina oli lääkäri ja sain labravastaukset kokeista joita otettiin rytmihäiriöiden jälkeen. Kaikki oli suht ok. Hb ja valkosolut pikkusen alakantissa, mutta ei mitenkään huolestuttavasti. Lääkäri antoi luvan jatkaa urheilua sillä ehdolla että syön. Juu, tietenkin...
Tiistaina olin psykologilla ja aloitin siis hoitosuhteen syömishäiriön takia. Sain lähetteen ravitsemusterapeutille ja käskettiin alkaa kirjoittaa ruokapäiväkirjaa, vaikka olinkin itse sitä mieltä ettei se ole hyvä idea. Mitä enemmän syömistä mietin ja etenkin jos joudun joka gramman kirjottamaan ylös ja näyttämään jollekin ventovieraalle ihmiselle, niin en varmaan syö enää ollenkaan. Ei auta, pakko laittaa joka suupala ylös. Eipä tuu paljon suuhun mitään laitettua.
Koko viikon kalorit alle 500. Söin sunnuntaina ja oikeastaan koko viikonlopun jopa melkein hyvin. Tai siis lämmintä ruokaa ja lisäksi aamupalat ja dippailin kurkkuja ja porkkanoita ja siis oikeasti minulle tosi hyvin.
Sunnuntai iltana iski sitten ahdistus ja maanantai ja tiistai meni pelkällä vissyllä ja kahvilla. Keskiviikkoiltana söin skyr rahkan, 3 bellvita breakfastkeksiä ja porkkanan. Tänään skyr rahka ja yksi aamupalakeksi.
Kaikki tavoitevaatteet menee päälle. Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi riittää. Mutta kun ei riitä.
Olen yrittänyt miettiä syitä tähän, mutta en keksi yhtään. Tää lähti lapasesta sillon kun kaikki tuntu kaatuvan ympäriltä. Parisuhde meni päin helvettiä, auto hajos, kouluun en päässyt, tentit jäi tekemättä, rahaa ei ollu jne. Oli helppo paeta tähän. En jaksanu stressata mitään muuta kun pää täytty kaloreista ja liikkumisesta.
Nyt kaikki on kuitenki hyvin. Ei tän enää pitäis olla näin tärkeetä.
Oon myös miettiny et mitä sit kun saavutan sen tavotteen? Riittääkö se? Tuskin.
Kaikki toivo on nyt siinä psykologissa ja ravintoterapeutissa.Vaikka eihän ne ihmeitä tee, kai sen pitää lähtee minusta. Pitää haluta tosissaan parantua. Ja pitää oikeasti kohdata se ahdistus.
Eikä siinä, kyllä mä haluan parantua. Sit kun oon ensi tarpeeks laiha.
maanantai 12. tammikuuta 2015
12.1.2015 Potilaskertomus
Sairaalakäynnistä on kirjoitettu mm.
Hoidon syy:
Tulee päivystyspoliklinikalle ambulanssilla rytmihäiriö-tuntemuksen vuoksi.
Esitiedot:
30-vuotias nainen jolla ei käytössä säännöllistä lääkitystä. Ottanut ilman reseptiä saatavaa nesteenpoistotarkoitukseen käytettävää lääkettä...
...ambulanssinauhaan saatu leveähköjä kammiolisälyönneiksi tulkittavia extroja sekä epäsäännöllistä sinusrytmiä.. Syke käynyt alle ajoittain 40/min.
Nykytila:
Yleistila hyvä, asiallinen ja orientoitunut. Ei rintakipua, ei hengenahdistusta. Telemetriaseurannassa, jossa pulssi 40/min. Päivystyspoliklinikan EKG:ssa sinusbrakykardia 50/min, hieman epätasainen sykeväli, ei iskemiaan viittaavaa. Kalium 3,7, natrium 137, krea 54 ja glukoosi 4,8.
Suunnitelma:
Matalan sykkeen vuoksi ei beetasalpaajaa annettu vaan päädytty seurantalinjaan. Vointi onkin parantunut ja lisälyöntejä tulee harvakseltaan.
Potilas hyvin hoikka ja keskusteltu myös laihduttamisesta ja syömättömyydestä. Suositeltu nesteenpoistovalmisteen lopettamista.
Päädytään vielä kontrolloimaan kilpirauhaskokeet omalla terveysasemalla. Potilas kotiutuu hyvävointisena ei jatkoja sisätautipuolelle.
Että semmosta. Noi labrat oli kyllä yllättävän hyvät ottaen huomioon miten huonosti olin syöny ja kuinka paljon vedelly noita nesteenpoistajia. Natrium nyt ihan alarajoilla mutta normaali kuitenkin. Mutta siis... Hyvin hoikka? Vaikuttaako tää sairaus oikeesti mun silmiin vai miksi kaikki väittää että oon hoikka? Katon peiliin ja nään läskiä. Nään läskipussin vatsalla joka roikkuu housujen päällä, nään jenkkakahvat jotka tursuaa yli alushousujen, nään reidet jotka vaan roikkuu, nään allit käsivarsissa jotka vaan hyllyy! Hyi saatana. Hoikka?!? Kenellä on silmissä vikaa? Mulla vai muilla?
Eilinen meni tosi hyvin. E oli täällä ja söin oikeasti aika hyvin. Aamupalalla riisikakkua juustolla, lounaalla kanasalaatin, illalla kevätkääryleen ja haettiin vielä herkkujakin (?1?) katottiin leffaa ja syötiin kurkkua, porkkanaa, paprikaa ja dippiä. Söin muutaman ruisnachonkin. Eikä juurikaan ahdistanut. Oli vaan pitkästä aikaa tosi hyvä ja onnellinen olo. Hetkittäin ne kalorit ahdisti mutta en alkanut sekoilemaan.
Mutta sitten taas tänään, uusi päivä ja paska fiilis. Olin koulussa. Terveydenhoitajan haastattelu ulkomaan harjottelua varten. Ei taida olla menemistä. Otti pituuden ja painon.
Typeränä menin puhumaan totta kun se kyseli syömisistä. Torstaina lääkärin ja kovin oli huolissaan. Tarjosi jotain lihalientäkin juotavaksi. Ei maistunut.
Ruokailun jätin suosiolla väliin. Hain kahvin. Otin aamulla evääksi riisikakkua ja mandariinia. En syönyt kumpaakaan. Eikä ollut kyllä nälkäkään.
Kotona söin kanttarellikeittoa 100kcal ja pari riisikakkua juustolla. Tän päivän kalorit siis taas alle 300..
Olo on jotenkin niin turvonnut ja kuvottava eilisestä syömisestä, (vaikka kalorit varmaan jäi reilusti alle tuhanteen) että seisoin jo äsken vessassa nesteenpoistot kämmenellä. Sain onneksi järkeä päähän ja heitin ne takas purkkiin. Lihaskunnot oli silti pakko tehdä tuplana. Nytkin vaan mietin että haluun mennä ottamaan ne pari antisalttia.
Mulla on myös ihan naurettava pakkomielle suihkussa polttavalla vedellä suihkuttaa niitä läskejä kohtia. Jotenkin siitä tulee niin hyvä olo kun polttaa. Tuntuu että se rasva sulaa ja että se on jotenkin mulle oikein että iho hohkaa punaisena kun en muuten saa niitä läskejä pois itestäni. Siis sairaalle kyllä kuulostaa, mutta joo.. Ehkä toi on parempi vaihtoehto kuin juokseminen pyörtymisen asti. Tai en tiedä. Kumpikin taitaa olla aika helvetin häiriintynyttä.
Hoidon syy:
Tulee päivystyspoliklinikalle ambulanssilla rytmihäiriö-tuntemuksen vuoksi.
Esitiedot:
30-vuotias nainen jolla ei käytössä säännöllistä lääkitystä. Ottanut ilman reseptiä saatavaa nesteenpoistotarkoitukseen käytettävää lääkettä...
...ambulanssinauhaan saatu leveähköjä kammiolisälyönneiksi tulkittavia extroja sekä epäsäännöllistä sinusrytmiä.. Syke käynyt alle ajoittain 40/min.
Nykytila:
Yleistila hyvä, asiallinen ja orientoitunut. Ei rintakipua, ei hengenahdistusta. Telemetriaseurannassa, jossa pulssi 40/min. Päivystyspoliklinikan EKG:ssa sinusbrakykardia 50/min, hieman epätasainen sykeväli, ei iskemiaan viittaavaa. Kalium 3,7, natrium 137, krea 54 ja glukoosi 4,8.
Suunnitelma:
Matalan sykkeen vuoksi ei beetasalpaajaa annettu vaan päädytty seurantalinjaan. Vointi onkin parantunut ja lisälyöntejä tulee harvakseltaan.
Potilas hyvin hoikka ja keskusteltu myös laihduttamisesta ja syömättömyydestä. Suositeltu nesteenpoistovalmisteen lopettamista.
Päädytään vielä kontrolloimaan kilpirauhaskokeet omalla terveysasemalla. Potilas kotiutuu hyvävointisena ei jatkoja sisätautipuolelle.
Että semmosta. Noi labrat oli kyllä yllättävän hyvät ottaen huomioon miten huonosti olin syöny ja kuinka paljon vedelly noita nesteenpoistajia. Natrium nyt ihan alarajoilla mutta normaali kuitenkin. Mutta siis... Hyvin hoikka? Vaikuttaako tää sairaus oikeesti mun silmiin vai miksi kaikki väittää että oon hoikka? Katon peiliin ja nään läskiä. Nään läskipussin vatsalla joka roikkuu housujen päällä, nään jenkkakahvat jotka tursuaa yli alushousujen, nään reidet jotka vaan roikkuu, nään allit käsivarsissa jotka vaan hyllyy! Hyi saatana. Hoikka?!? Kenellä on silmissä vikaa? Mulla vai muilla?
Eilinen meni tosi hyvin. E oli täällä ja söin oikeasti aika hyvin. Aamupalalla riisikakkua juustolla, lounaalla kanasalaatin, illalla kevätkääryleen ja haettiin vielä herkkujakin (?1?) katottiin leffaa ja syötiin kurkkua, porkkanaa, paprikaa ja dippiä. Söin muutaman ruisnachonkin. Eikä juurikaan ahdistanut. Oli vaan pitkästä aikaa tosi hyvä ja onnellinen olo. Hetkittäin ne kalorit ahdisti mutta en alkanut sekoilemaan.
Mutta sitten taas tänään, uusi päivä ja paska fiilis. Olin koulussa. Terveydenhoitajan haastattelu ulkomaan harjottelua varten. Ei taida olla menemistä. Otti pituuden ja painon.
Typeränä menin puhumaan totta kun se kyseli syömisistä. Torstaina lääkärin ja kovin oli huolissaan. Tarjosi jotain lihalientäkin juotavaksi. Ei maistunut.
Ruokailun jätin suosiolla väliin. Hain kahvin. Otin aamulla evääksi riisikakkua ja mandariinia. En syönyt kumpaakaan. Eikä ollut kyllä nälkäkään.
Kotona söin kanttarellikeittoa 100kcal ja pari riisikakkua juustolla. Tän päivän kalorit siis taas alle 300..
Olo on jotenkin niin turvonnut ja kuvottava eilisestä syömisestä, (vaikka kalorit varmaan jäi reilusti alle tuhanteen) että seisoin jo äsken vessassa nesteenpoistot kämmenellä. Sain onneksi järkeä päähän ja heitin ne takas purkkiin. Lihaskunnot oli silti pakko tehdä tuplana. Nytkin vaan mietin että haluun mennä ottamaan ne pari antisalttia.
Mulla on myös ihan naurettava pakkomielle suihkussa polttavalla vedellä suihkuttaa niitä läskejä kohtia. Jotenkin siitä tulee niin hyvä olo kun polttaa. Tuntuu että se rasva sulaa ja että se on jotenkin mulle oikein että iho hohkaa punaisena kun en muuten saa niitä läskejä pois itestäni. Siis sairaalle kyllä kuulostaa, mutta joo.. Ehkä toi on parempi vaihtoehto kuin juokseminen pyörtymisen asti. Tai en tiedä. Kumpikin taitaa olla aika helvetin häiriintynyttä.
torstai 8. tammikuuta 2015
8.1.2015 Pelottaa
Maanantaina päädyin ambulanssilla sairaalaan rytmihäiriöiden takia. Herätti. Säikäytti. Silti ensimmäinen ajatus tippaan joutuessa oli että siitä tulee 500g lisää painoa. Ensihoitaja kysyi olenko syönyt kunnolla, vastasin että aamulla joo söin 2 riisikakkua. Sen jälkeen se kysyi milloin oon viimeksi syönyt kunnolla. -Riippuu mitä tarkoittaa kunnolla? Lämpimän ruuan söin jouluaattona.
Sairaalassa käskettiin lopettaa nesteepoistolääkkeet, koska ne voivat oikeasti aiheuttaa sydänongelmia. Tuotiin leipää ja jugurttia. Söin kiltisti, nielin kyyneleitä. Olin sydänmonitorissa kiinni aamuyölle asti ja pääsin kotiin kun syke oli normaalimpi. Lääkäri käski lopettaa laihdutuksen.
Lapset jäi kotiin. Ja lapset oli kotona kun ambulanssi tuli.
Päätin parantua. Päätin alkaa syömään. Laitoin E:lle viestin että vie minut heseen.
Se haki mut kotiin yöllä ja vei tiistaina heseen. Söin kanatortilla ATERIAN. Söin myös E:n ranskalaiset kun se ei jaksanut.
Illalla jäin yksin ja sain ensimmäisen oikean järkyttävän pelottavan hallitsemattoman ahmimiskohtauksen. Vedin sipsejä, konvehteja, lasten suklaita, keksiä, leipää, ja kaivoin roskiksesta E:n hampurilaisen jämät. Siis roskiksesta. Minä. Aikuinen ihminen. Äiti. Hiivin yöllä pimeässä keittiössä ja kaivoin hampurilaista roskista.
Keskiviikkona olin koulussa. Soitin psykpolille. Saan sinne ajan ehkä helmikuulle. Aamullakin olo oli oksettava ja turvonnut. Kroppa täysin sekaisin ahmimisesta. Vastoin kaikkia odotuksia menin ruokalaan. Söin vähän salaattia. Istuin läheisimmän luokkakaverini kanssa kahdestaan, se vähän helpotti. Silti ahdisti kun en pystynyt laskemaan kaloreita.
Kotona söin vielä vähän tonnikalasalaattia ja yhden kevätkääryleen. Eli varmaan aika lähelle 500kcal sain alas.
Koulupäivän jälkeen olin niin loppu että nukahdin sohvalle heti kun sain lapsille ruuan eteen.
Tänään olo on ollut huono. Väsyttää. Ahdistaa. Olen ripuloinut verta. En ole käynyt lenkillä maanantain jälkeen. Ahdistavaa, tuntuu niin löysälle, läskille ja laiskalle, mutta olo on niin paska etten taida tänäänkään kyetä. Lihaskuntoa on kyllä pakko tänään tehdä.
Syömiset taas vähän heikommin. Tonnikalasalaattia n. 200kcal ja riisikakku 25kcal. Enempää en saa alas koska en pysty juoksemaan niitä kaloreita pois.
Vaaka liikaa. Läski. Tuntuu niin naurettavalle tällä painolla ajatella että minulla on syömishäiriö. Anorektikot ovat laihoja. Minä en.
Järjellä ajateltuna tiedän että olen laihtunut paljon, ja viimeiset 8kg todella nopeasti. Eli samaa vauhtia jatkaen hiihtolomalla bmi olisi jo 16. Ehkä silloin olisi vähemmän noloa hakea apua? Toisaalta tämän alemmas on varmaan vaikea vajota, kun roskiksesta on syönyt tähteitä. Ehkä se on riittävän noloa?
Sairaalassa käskettiin lopettaa nesteepoistolääkkeet, koska ne voivat oikeasti aiheuttaa sydänongelmia. Tuotiin leipää ja jugurttia. Söin kiltisti, nielin kyyneleitä. Olin sydänmonitorissa kiinni aamuyölle asti ja pääsin kotiin kun syke oli normaalimpi. Lääkäri käski lopettaa laihdutuksen.
Lapset jäi kotiin. Ja lapset oli kotona kun ambulanssi tuli.
Päätin parantua. Päätin alkaa syömään. Laitoin E:lle viestin että vie minut heseen.
Se haki mut kotiin yöllä ja vei tiistaina heseen. Söin kanatortilla ATERIAN. Söin myös E:n ranskalaiset kun se ei jaksanut.
Illalla jäin yksin ja sain ensimmäisen oikean järkyttävän pelottavan hallitsemattoman ahmimiskohtauksen. Vedin sipsejä, konvehteja, lasten suklaita, keksiä, leipää, ja kaivoin roskiksesta E:n hampurilaisen jämät. Siis roskiksesta. Minä. Aikuinen ihminen. Äiti. Hiivin yöllä pimeässä keittiössä ja kaivoin hampurilaista roskista.
Keskiviikkona olin koulussa. Soitin psykpolille. Saan sinne ajan ehkä helmikuulle. Aamullakin olo oli oksettava ja turvonnut. Kroppa täysin sekaisin ahmimisesta. Vastoin kaikkia odotuksia menin ruokalaan. Söin vähän salaattia. Istuin läheisimmän luokkakaverini kanssa kahdestaan, se vähän helpotti. Silti ahdisti kun en pystynyt laskemaan kaloreita.
Kotona söin vielä vähän tonnikalasalaattia ja yhden kevätkääryleen. Eli varmaan aika lähelle 500kcal sain alas.
Koulupäivän jälkeen olin niin loppu että nukahdin sohvalle heti kun sain lapsille ruuan eteen.
Tänään olo on ollut huono. Väsyttää. Ahdistaa. Olen ripuloinut verta. En ole käynyt lenkillä maanantain jälkeen. Ahdistavaa, tuntuu niin löysälle, läskille ja laiskalle, mutta olo on niin paska etten taida tänäänkään kyetä. Lihaskuntoa on kyllä pakko tänään tehdä.
Syömiset taas vähän heikommin. Tonnikalasalaattia n. 200kcal ja riisikakku 25kcal. Enempää en saa alas koska en pysty juoksemaan niitä kaloreita pois.
Vaaka liikaa. Läski. Tuntuu niin naurettavalle tällä painolla ajatella että minulla on syömishäiriö. Anorektikot ovat laihoja. Minä en.
Järjellä ajateltuna tiedän että olen laihtunut paljon, ja viimeiset 8kg todella nopeasti. Eli samaa vauhtia jatkaen hiihtolomalla bmi olisi jo 16. Ehkä silloin olisi vähemmän noloa hakea apua? Toisaalta tämän alemmas on varmaan vaikea vajota, kun roskiksesta on syönyt tähteitä. Ehkä se on riittävän noloa?
maanantai 5. tammikuuta 2015
5.1.2015
Pienin askelin päin helvettiä.
Hetken oli jo sellainen fiilis että kyllä tää tästä. Lauantaina söin paljon. Mulle paljon. Normaalilla mittapuulla en varmaan. Oli ihan jumalattoman huono olo. Rintaan sattui niin paljon että mulla oli jo puhelin kädessä että soitan ambulanssin. Siinä vaiheessa aloin miettimään et entä jos kokeilisin vaikka syödä.
Söin 4 riisikakkua. Joista kolmen päälle laitoin juustoa ja tonnikalaa! Niiden jälkeen söin vielä porkkanan ja dippasin sitä salsa dippiin. Hienointa oli se että en laskenut kaloreita. Tai siis toki tiedän mitä riisikakuista tulee ja että tonnikalaa meni n. 100g ja sen kalorit tiedän, mutta söin ne juustoviipaleet ilman että minulla oli mitään hajua niiden kaloreista.
Eilenkin sain syötyä 2 kevätkäärylettä. Ne on viimeisimpiä mitkä pääty kiellettyjen listalle. Nyt ajattelin yrittää saada ne takas sallituks. Ja eilenkin meni siis hyvin. Sain melkein sen 500 kaloria alas.
Tänään sitten taas ryminällä alas. 2 riisikakkua. 50kcal. Aamun lihaskunnot tehty. Paino jumittaa edelleen. Nesteenpoistolääkkeitä vedetty kaksin käsin. Ahdistaa. Yritin syödä lasten kanssa, en päässyt edes pöytään. Mietin että otan yhden kevät kääryleen. Ei pystynyt. Mietin että raejuustoa ja tonnikalaa, mutta ostin tonnikalaa öljyssä. En pysty siihenkään.
Syötin koiralle pekonia, niin että otin muovipussilla kiinni siitä, paljain käsin ei pystynyt, silti oksetti. Lenkille tekee mieli, mutta lapset kotona niin en oikein pääse. Ja tiedän ettei pitäisi tällä syömisellä edes ajatella, mutta ei voi mitään.
Eli 1 askel eteen 5 taakse. Ylihuomenna vois soittaa psykpolille. Pelottaa sekin, että eihän ne ota vakavasti kun en ole edes laiha.
Hetken oli jo sellainen fiilis että kyllä tää tästä. Lauantaina söin paljon. Mulle paljon. Normaalilla mittapuulla en varmaan. Oli ihan jumalattoman huono olo. Rintaan sattui niin paljon että mulla oli jo puhelin kädessä että soitan ambulanssin. Siinä vaiheessa aloin miettimään et entä jos kokeilisin vaikka syödä.
Söin 4 riisikakkua. Joista kolmen päälle laitoin juustoa ja tonnikalaa! Niiden jälkeen söin vielä porkkanan ja dippasin sitä salsa dippiin. Hienointa oli se että en laskenut kaloreita. Tai siis toki tiedän mitä riisikakuista tulee ja että tonnikalaa meni n. 100g ja sen kalorit tiedän, mutta söin ne juustoviipaleet ilman että minulla oli mitään hajua niiden kaloreista.
Eilenkin sain syötyä 2 kevätkäärylettä. Ne on viimeisimpiä mitkä pääty kiellettyjen listalle. Nyt ajattelin yrittää saada ne takas sallituks. Ja eilenkin meni siis hyvin. Sain melkein sen 500 kaloria alas.
Tänään sitten taas ryminällä alas. 2 riisikakkua. 50kcal. Aamun lihaskunnot tehty. Paino jumittaa edelleen. Nesteenpoistolääkkeitä vedetty kaksin käsin. Ahdistaa. Yritin syödä lasten kanssa, en päässyt edes pöytään. Mietin että otan yhden kevät kääryleen. Ei pystynyt. Mietin että raejuustoa ja tonnikalaa, mutta ostin tonnikalaa öljyssä. En pysty siihenkään.
Syötin koiralle pekonia, niin että otin muovipussilla kiinni siitä, paljain käsin ei pystynyt, silti oksetti. Lenkille tekee mieli, mutta lapset kotona niin en oikein pääse. Ja tiedän ettei pitäisi tällä syömisellä edes ajatella, mutta ei voi mitään.
Eli 1 askel eteen 5 taakse. Ylihuomenna vois soittaa psykpolille. Pelottaa sekin, että eihän ne ota vakavasti kun en ole edes laiha.
perjantai 2. tammikuuta 2015
2.1.2015
Lapset. Ne tulee kotiin sunnuntaina. Ja äiti on ihan romuna. Tänään oli pakko kysyy E:ltä mitä tein kaikki päivät ennen tätä? Nyt päivät menee samalla kaavalla. Odottaen seuraava syömistä tai liikkumista.
Miten helvetissä pidän itseni kasassa lasten edessä. Ne ihmetteli jo ennen lomaa että "Miks et äiti syö enää meidän kanssa samaa ruokaa?" Nyt tilanne on se etten usko että pystyn niidenkään edessä syömään mitään. Miten vitussa pystyn niistä huolehtimaan? Miten teen niille ruokaa kun tuntuu että kaikki ruuan hajukin lihottaa. Miten näytän esimerkkiä? Ja ennenkaikkea miten selviin tästä niin etten tartuta tätä. Mulla on 2 tyttöä ja poika. Tytöt 10 ja 7. 10v, pitää jo itseään lihavana ja nuorempi on niin laiha että oon kateellinen. Pahinta mitä voin kuvitella on se että joku lapsista sairastuis tähän. En haluais tätä sairautta kenellekään. Tää on helvettiä alusta loppuun. Enkä silti, edes niitten takia pysty lopettamaan. Vaikka tiedän että tää vahingoittaa niitä. Ja vielä enemmän vahingoittaa se jos kuolen tähän. Jätän ne ilman äitiä. Eikä edes se äidinrakkaus saa minuu palaamaan takas normaaliin maailmaan. Ei edes se ajatus siitä että jos en lopeta ni kuolen. Enkä enää ikinä halais mun lapsia. Vaikka ne on mulle tärkeintä mitä on.
Makasin aiemmin sängyssä. Rytmihäiriöitä taas kerran. Mietin että olis pakko jotain syödä. Aloin itkemään kun kämppis pyöri alhaalla enkä pystynyt hakemaan sieltä mitään syömistä sen nähden. En siis edes HAKEMAAN sitä safkaa tänne ylös omaan huoneeseen.
Odotin että se lähti ja hain pussikeiton ja riisikakun. Ahdisti niin saatanasti kun pelkäsin että se tulee kesken kaiken. Se vedenkeittimen pariminuuttia tuntui tunnilta. Enkä tosiaan tajua mikä siinä ahdistaa. Luulis että haluisin että ihmiset näkee et syön. Ettei kukaan tajuais missä mennään. Mut ei toivoakaan.
Mun piti palata tänään siihen 500kcal ruokavalioon. Ei nyt ihan oo menny putkeen. Tänään oon syöny 250kcal. Ja kuluttanu lenkeillä 400 ja lihaskunnot päälle.
Vittu.
Nyt sydän lyö taas omiaan, eli taidan napata muutaman lääkkeen ja painun suihkuun.
Miten helvetissä pidän itseni kasassa lasten edessä. Ne ihmetteli jo ennen lomaa että "Miks et äiti syö enää meidän kanssa samaa ruokaa?" Nyt tilanne on se etten usko että pystyn niidenkään edessä syömään mitään. Miten vitussa pystyn niistä huolehtimaan? Miten teen niille ruokaa kun tuntuu että kaikki ruuan hajukin lihottaa. Miten näytän esimerkkiä? Ja ennenkaikkea miten selviin tästä niin etten tartuta tätä. Mulla on 2 tyttöä ja poika. Tytöt 10 ja 7. 10v, pitää jo itseään lihavana ja nuorempi on niin laiha että oon kateellinen. Pahinta mitä voin kuvitella on se että joku lapsista sairastuis tähän. En haluais tätä sairautta kenellekään. Tää on helvettiä alusta loppuun. Enkä silti, edes niitten takia pysty lopettamaan. Vaikka tiedän että tää vahingoittaa niitä. Ja vielä enemmän vahingoittaa se jos kuolen tähän. Jätän ne ilman äitiä. Eikä edes se äidinrakkaus saa minuu palaamaan takas normaaliin maailmaan. Ei edes se ajatus siitä että jos en lopeta ni kuolen. Enkä enää ikinä halais mun lapsia. Vaikka ne on mulle tärkeintä mitä on.
Makasin aiemmin sängyssä. Rytmihäiriöitä taas kerran. Mietin että olis pakko jotain syödä. Aloin itkemään kun kämppis pyöri alhaalla enkä pystynyt hakemaan sieltä mitään syömistä sen nähden. En siis edes HAKEMAAN sitä safkaa tänne ylös omaan huoneeseen.
Odotin että se lähti ja hain pussikeiton ja riisikakun. Ahdisti niin saatanasti kun pelkäsin että se tulee kesken kaiken. Se vedenkeittimen pariminuuttia tuntui tunnilta. Enkä tosiaan tajua mikä siinä ahdistaa. Luulis että haluisin että ihmiset näkee et syön. Ettei kukaan tajuais missä mennään. Mut ei toivoakaan.
Mun piti palata tänään siihen 500kcal ruokavalioon. Ei nyt ihan oo menny putkeen. Tänään oon syöny 250kcal. Ja kuluttanu lenkeillä 400 ja lihaskunnot päälle.
Vittu.
Nyt sydän lyö taas omiaan, eli taidan napata muutaman lääkkeen ja painun suihkuun.
torstai 1. tammikuuta 2015
Haloo Helsini-Kevyempi kantaa
Oot hyvin pieni, oot hyvin hauras
On ekat sanat joita kuulet päivittäin,
muttet kuuntele muita,
kuin sitä yhtä,
joka käskee painu alemmas ystäväin,
ja se kaiken sulta syö
ja heti perään vielä lyö
ja sanoo sä pystyt parempaan.
Ja kun putoaa höyhenvyö,
alkaa ikuinen yö.
Sä pääset aikaan suurempaan
Sä haluat pois, sä haluat pakoon
Mä tajuun mutten tahdo ymmärtää
Sä haluat pois,
kun et pystykään,
kaikkeen mitä pitää yrittää
Te tartutte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan
Nyt mä ajattelen mut ääneen sano en,
että sut on kevyempi kantaa hautaan
Tää turruttaa tunteen,
ja tää vie tehon
Ne samat sanat kuulit aina päivittäin
Koin hennon otteen,
näin väsyneen kehon
Pelkäsit liian liian paljon ystäväin
Olit kaunis kuin tiikeri,
jonka raajoja koristi,
viivat viivojen perään
Ja mä tahdon uskoa,
että ois vielä toivoa,
joka aamu kun herään
Sä halusit pois,
sä halusit pakoon
Mä tajuun mutten
tahdo ymmärtää
Sä halusit pois,
kun et pystynytkään kaikkeen mitä piti yrittää
Te tartuitte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan
Nyt mä ajattelen mut ääneen sano en
että sut on kevyempi kantaa hautaan
Ja mä muistan, kuinka tahdoit lähtee tähteä afrikasta etsimään
Ja mä muistan kuinka paljon,
kuinka paljon jaksoit joskus niin yrittää
Ja yöllä kun mä katsoin taivasta niin säihkyvää
Niin tiedän pääsit perille elämään
Sä halusit pois,
sä halusit pakoon
Mä tajuun ja mä koitan ymmärtää
Sä halusit pois,
kun et pystynytkään kaikkeen mitä piti yrittää
Te tartuitte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan
Nyt mä ajattelen ja ääneen sanon sen,
että sut on kevyempi kantaa hautaan
Sut on kevyempi kantaa hautaan.
1.1.2015
Uusi vuosi ja kaikkee.
Mun viimevuoden lupaus oli laihduttaa 25kg. Laihdutin 28kg jos tän aamun paino lasketaan vielä.
Pitäskö tällle vuodelle luvata parantua. Ei kai. Lupaan yrittää lopettaa kun saavutan 49kg. Riittääkö se?
Eilinen oli aika helvettiä. Tein aamun lihaskunnot. Lisäsin vatsoja. Mätin puita. Kävin lenkillä. Söin lämminkuppi kanakeiton ja pilkoin sekaan kanaa. Kaloreita 200.
Illalla piti juoda viiniä ja tiesin että siitä tulee kaloreita, eli enempää ei voinut syödä. Eikä ollut nälkäkään.
Jossain vaiheessa iltaa ja humalaa alkoi ne viininkin kalorit ahdistaa ja tämä koko sairaus. Päädyin syömään taas kaks ylimäärästä riisikakkua. Loppuyöstä itkin sitten E:n sylissä ja mietin etten halua kuolla. Siinä se selvä hetki taas oli. Se lupas pakottaa miut hoitoon jos en enää 7. päivä tajua sitä itse. Rakastan sitä kyllä hulluna. Enkä tajua miten se kestää tätä ja mua.
Aamu alko sillä että mun vesipullo oli kadonnu. Darra ja helvetillinen jano, enkä halua juoda yhtään jos en saa kirjattua ylös minkä verran sitä vettä menee. Se saatanan taviskokispullo oli mutta en vaan pysty. Löysin kyllä lopulta puolen litran lähdevesipullon joka kelpas.
Vaaka sentään näytti -700g eilisestä?!?
Seuraavaks ahdisti hese. Oon suostunu syömään sieltä kanasalaattia jossa kaloreita on se parisataa. Tällä kertaa siinä salaatissa vaan oli mukana kananmunaa mitä ei ennen ollut ja mietin että kuuluuko se siihen kahteensataan vai ei. Loppujen lopuks en uskaltanu syödä sitä. Enkä niitä persikoita. Ja ne salaatinlehdet maistu sille persikanmehulle ja se maistu läskille. Mutta söin, vaikka E pyysi siihen mukaan sämpylän ja majoneesin, jotka matkusti kotiin siellä samassa kassissa. Se tuntu kuvottavalle, mutten alkonut sekoilemaan ja söin silti sen salaatin. Hyvä minä.
Loppupäivä menikin ahdistuessa siitä että E luki eilen tän blogin. Ja varmaan huolestu kuoliaaks. En tiiä kumpi ahdistaa enemmän se että se tietää nyt koko totuuden vai se etten oo päässy liikkumaan. Nyt oon taas yksin ja saan sentään tehtyä illan lihaskunnon normaalisti. Tai oikeestaan tuplana koska aamu jäi väliin. Eikä yhtään hetkeä tänään oo ollu sellanen olo et haluisin parantua. Haluun vaan laihtua.
Kaloreita tälle päivälle 275. Eikä yhtään enempää tuu. Huomenna yritän palata siihen 500:taan. Ehkä. Tai en tiedä. Se tuntuu niin paljolle... Jos syön vähemmän mut koitan liikkua vähemmän. Tai kyllähän mä tiedän että ei tuu onnistumaan.
Ja niin typerälle kuin se tuntuukin niin ahdistaa ihan helvetisti mennä takas kouluun loman jälkeen. Siis viihdyn siellä ja rakastan tota alaa, mutta ahdistaa se ruokailu. Viimeks kun oon ollu koulussa niin yritin syödä. Tai siis söinkin, mutta oksensin kaiken lähes heti. Enää en voi edes kuvitella että menisin ruokalaan. En edes syömään salaattia. En kykene syömään enää kenenkään nähden. Mitään. Paitsi E:n, ainakin vielä toistaseks. Senkään kanssa en kyllä haluu istuu enää ruokapöydässä vaan mielummin vaikka tv:n ääressä että voi keskittyy johonkin muuhun.
Se ajatus siitä täydestä ruokalasta alkaa siis ihan fyysisesti oksettaa.
Ahdistaa vaan ihan helvetisti myös se että kaikki saa tietää tästä jos en mene ruokalaan. Viikko armon aikaa vielä...
ps. En oikeestaan osaa kirjottaa, mutta pakko vaan johonkin purkaa tätä. Eli anteeksi, kiitos ja näkemiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)